-
View all jobs
Haluatko rakennuttajaksi modernin rakennuttamisen pariin? Aitoja tekoja vastuullisuudessa, huippuosaamista, parhaita työkaluja ja hyvää johtamista – tätä on tarjolla, jos tilaisuuteen tartut.
Meillä on vahva tahto kehittää, ei ainoastaan omaa toimintaamme, vaan koko rakennuttamista. Nyt ei enää tehdä kuten ennen, tai suoriteta rimaa hipoen.
Vaativat kohteet tarjoavat kiehtovia haasteita samalla kun tarjoamme sinulle turvallisen ympäristön oppia ja kehittyä. Samalla kasvava liiketoimintamme tuo turvaa tulevaan ja vaihtoehtoisia urapolkuja.
Haluaisitko tulla työkaveriksemme?
Tilaisuus vailla vertaa
Projektipäällikkönämme olet tilaajan rakennusaikainen edunvalvoja hankkeessa. Seuraat proaktiivisesti hankkeen etenemistä – varmistat, että kaikki sujuu niin aikataulullisesti, laadullisesti kuin kustannuksellisesti suunnitellun mukaisesti.
Rakennuttamisen langat hankkeessa ovat pitkälti sinun käsissäsi. Johdat asiantuntijatiimiä – käyt tarvittavaa dialogia urakoitsijoiden, suunnittelijoiden, hankinnan ja viranomaisten kanssa. Arkeasi ovat myös resursointi, yleinen organisointi ja kansainvälisten sopimusten laatiminen.
Tilaaja-asiakkaallemme raportoit sovitusti ja huolehdit, että heillä on ajantasainen tieto hankkeen tilasta rakentamisen osalta. Raportointi on hyvin tärkeä osa työtäsi.
Hankkeemme sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, joten tukikohtasi on Helsingin pääkonttori.
Millaisia hankkeita on odotettavissa?
Johtamiemme hankkeiden kokoluokka, tekninen kompleksisuus ja aikataulut voivat olla haastavia. Hankkeet ovat pääosin korjausrakentamisen kohteita. Meillä on vahva tilauskanta ja pitkäikäisiä asiakassuhteita. Tässä näkyy hyvä maineemme ja kehityshalukkuutemme.
Jos suunnataan katse vielä sinun työhösi, ohjauksessasi on näin alkuun hieman suoraviivaisempia projekteja. Vastuusi tulevat kuitenkin kasvamaan sitä myötä, kun osaamisesi ja kokemuksesi karttuu. Jos sinulla on jo kokemusta rakennuttamisesta, luonnollisesti tämä näkyy heti alusta vastuissasi ja arjessasi.
Minkä hankkeen kanssamme otatkaan johdettavaksesi, yhdessä me onnistumme. Kaikki osaamisemme on hyödynnettävissäsi, ja alueellista tukea sinulle tarjoaa valtakunnallisesti kattava alueverkostomme.
Tule mukaan kasvavaan liiketoimintaan
Rakennuttamista tehdään jo kaikissa Granlundin liiketoimintayksiköissä kautta maan. Rakennuttamisen ja valvonnan palveluihin kuuluvat korjausrakentaminen, kuntotutkimukset ja -arviot sekä datavetoiset 4D-suunnittelu ja kustannusohjaus, joilla tuetaan kustannusten ja aikataulujen hallintaa.
"Olemme kasvaneet Suomessa suurimpien rakennuttajakonsulttien joukkoon. Granlundin rakennuttamisen ja valvonnan liikevaihto kasvoi viime vuonna 39 prosenttia noin 24 miljoonaan euroon", sanoo rakennuttamisen ja valvonnan liiketoimintajohtaja Tapani Muttonen.
Viime vuosina rakennuttamisen hankkeissa on korostunut korjausrakentaminen, ja vakiasiakkaina on monia suuria kiinteistönomistajia. Kysyntä kasvaa myös kansainvälisten kiinteistösijoittajien toimitilahankkeissa. Hankekirjoa riittää tilamuutoksista PTS-korjauksiin ja puhdastilarakentamiseen.
Mikäli tämä tehtävä ei osunut juuri sinulle, mutta olet kiinnostunut tekemään töitä inspiroivassa ja mukavassa porukassamme, katso muut avoimet rakennuttamisen työpaikat tai liity uraverkostoomme, jonka kautta saat tiedon uusista työpaikoistamme.
Millaista osaamista tässä tehtävässä tarvitset?
Tässä tehtävässä sinulla tulee olla vähintään kolme vuotta työkokemusta rakennuttamisesta ja kokemuksesi on karttunut esimerkiksi teollisuuden, toimitilojen tai liikekiinteistöjen korjausrakentamisen hankkeista.
Mitä koulutukseen tulee, sinulla on rakennusalan koulutus (DI tai AMK/YAMK. Työssä tarvitaan sujuvaa suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista. Eduksesi katsotaan, jos omaat RAP- tai RAPS-pätevyyden.
Tehtävässä onnistumistasi edesauttavat kommunikointi- ja yhteistyötaitosi. Osaat esittää näkemyksesi rakentavasti, löytää ratkaisuja yhdessä ja ennakoida tulevaa.
Sinulla on taito pitää projektin monet langat käsissäsi. Olet tarkka, määrätietoinen ja kärsivällinen. Ja jos kanssasi on mukava tehdä töitä, sehän on ihan täydellistä.
Osassa hankkeistamme asiantuntijoista teetetään turvallisuusselvitys.
Miltä kuulosti? Olisitko uusi työkaverimme?
Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 4.8.2025.
Palkkauspäätöksiä teemme pikimmiten lomien jälkeen, mahdollisesti jo kesänkin aikana.
Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Esko ja Lauri vastaavat niihin mielellään, soittoaika maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12–16.
Rakennuttajapäällikkö Lauri Vainion tavoitat 11.7. asti joko puhelimitse p. 040 045 6218 tai sähköpostilla
Ryhmäpäällikkömme Esko Siljanderin tavoitat 14.7. alkaen joko puhelimitse p. 040 587 1924 tai sähköpostilla
Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Annaan. HR-asiantuntija Anna Palmgrenin tavoitat joko puhelimitse p. 040 523 1757 maanantaisin ja torstaisin klo 12–14 tai sähköpostilla.
Huomioithan että lomakaudella tavoitettavuus voi olla heikompi, jätäthän tarvittaessa soittopyynnön sähköpostiin.
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa [email protected].

Related Jobs
3 roles aligned with this opportunity
View Job Details
Related
M&A Advisor & Business Analyst, Helsinki
2026-04-07
Full-time
Not Applicable
Finland
Civil Engineering
Business Development
View Job Details
Related
Senior Executive Director- Business Development
2026-04-11
Full-time
Executive
United Arab Emirates
Technical
Strategy/Planning
Login to Apply
- Posted
- Jun 10, 2025
- Type
- Full-time
- Level
- Entry
- Location
- Helsinki
- Company
- Granlund
Industries
Civil Engineering
Categories
Sales
Management