-
View all jobs
Kasvamme voimakkaasti ja haemme
Viranomaisraportoinnin traineeta
finanssialan viranomaisraportointitoimintoihimme. Tarjoamme sinulle harjoittelupaikan, jossa pääset perehtymään pankkisääntelyn tuoreimpiin kiemuroihin ja kehittymään laaja-alaisesti pankkien riskienhallintaan ja viranomaisraportointiin liittyvissä tehtävissä. Pääset myös aikaisessa vaiheessa osallistumaan oman tiimin tuotantoraportointiin ja näyttämään kyntesi eri pankkisääntelyyn liittyvissä selvittelypyynnöissä.
Trainee-jakso:
Trainee-jakson alusta asti olet osana tiimiä oppimassa ja syvennyt myös itsenäisesti raportointikokonaisuuksiin. Jakso sisältää todella monipuolisen kattauksen koulutuksia niin oman tiimin kuin organisaation muiden tiimien palveluihin ja toimintoihin liittyen. Työssä onnistuaksesi sinulla tulee olla aito kiinnostus itsesi kehittämiseen ja halu syventyä pankkialan riskienhallintavaateisiin. Tahdot kasvaa rahoitusalan ammattilaiseksi, joka ymmärtää pankkitoiminnan liiketoiminnallisen sekä teknisen puolen. Menestyksekkään trainee-jakson päätteeksi sinulla on mahdollisuus jatkaa asiantuntijatehtävissä viranomaisraportoinnin parissa sekä kiinnostuksesi mukaan toimia asiakasrajapinnassa ja ottaa enemmän palvelukohtaista vastuuta. Kehitämme myös raportointityökalujamme jatkuvasti ja oman mielenkiinnon mukaan pääset osallistumaan pienkehityshankkeisiin näihin liittyen.
Eduksesi katsomme:
Minkälainen tiimi sinua odottaa?
Yli 170 ALMilaisesta koostuva työyhteisömme on rento ja yhteisöllinen. Hyvä yhteishenkemme näkyy myös vapaa-ajalla, jolloin voimme viettää aikaa yhdessä esimerkiksi lautapeli-iltojen, lanien tai tennispelien merkeissä. Jos sinulle sopivaa vapaa-ajan tekemistä meiltä ei vielä löydy, otamme uudet ideat ilolla vastaan! Työilmapiirissämme korostuu luottamus, vapaus ja rentous. Sinulle tämä näkyy vapautena vaikuttaa oman työsi lisäksi myös laajemmin tapoihimme tehdä asioita. Meillä tehdään töitä tosissaan, mutta ei totisena.
Miksi ALM Partnersille kannattaa hakea töihin?
Olemme velaton ja kannattava yritys, eli lyhyesti sanottuna luotettava työnantaja. Työnantajana olemme myös reilu ja joustava: emme diggaile ylimääräistä byrokratiaa. Meille asiakkaat ja työntekijät ovat aina ykkössijalla, koska molempia tarvitaan menestyksekkään liiketoimintamme jatkamiseen myös tulevaisuudessa. Meillä on helppoa viihtyä, ja jotain meistä työnantajana kertoo se, että osa muualle lähteneistä ALMilaista on halunnut palata pian takaisin.
Työsuhde-etuina tarjoamme sinulle kattavat työterveys- ja hammashuoltopalvelut, kulttuuri- ja liikuntaedut sekä laajan vakuutuspaketin, joka sisältää mm. sairaskulu- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Panostamme osaamisen kehittämiseen ja siksi tarjoammekin työntekijöillemme laajat koulutusmahdollisuudet, mm. Coursera-verkkokurssialustan. Meillä pääset takuulla oppimaan uutta liiketoiminnasta ja finanssimaailmasta. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä paikkariippumattomasti haluamastasi sijainnista, mutta Helsingin, Jyväskylän ja Oulun toimistomme ovat luonnollisesti käytettävissäsi.
Milloin työt alkavat?
Työt alkavat 10.2.2025 tai sopimuksen mukaan ja tehtävä on määräaikainen 31.8.2025 saakka. Trainee-jakson lähtöpalkka on 2 800 €/kk. Menestyksekkään trainee-jakson jälkeen tulemme tarjoamaan jatkosopimusta ja mahdollisuutta kehittyä huippuosaajaksi.
Saimmeko sinut kiinnostumaan? Hienoa, lähetä meille hakemuksesi!
Lähetä hakemuksesi viimeistään 6.1.2025. Hakemuksessasi toivomme, että avaat myös tietoteknisiä valmiuksiasi, kuten mahdollista tietokanta- sekä Excel-osaamistasi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Viranomaisraportointitiimin vetäjä Markus Pättiniemi numerosta 050 448 9620 tai [email protected].
Lue edellisten harjoittelijoiden kokemuksista: https://careers.almpartners.fi/fi/people/1802764-petra-leppanen

- Mahdollisesti jo hankitun kokemuksen pankki-, rahoitus- tai IT-alan tehtävistä.
- Pankkisääntelyn tai viranomaisraportoinnin tuntemus ennestään.
- Tietokantakyselyiden (SQL) perusteet.
- Aiempi kokemus raportoinnista tai projektityöskentelystä.
- Kiinnostuksen kehittyä ja oppia lisää asiakasvastuutehtävistä.
Minkälainen tiimi sinua odottaa?
Yli 170 ALMilaisesta koostuva työyhteisömme on rento ja yhteisöllinen. Hyvä yhteishenkemme näkyy myös vapaa-ajalla, jolloin voimme viettää aikaa yhdessä esimerkiksi lautapeli-iltojen, lanien tai tennispelien merkeissä. Jos sinulle sopivaa vapaa-ajan tekemistä meiltä ei vielä löydy, otamme uudet ideat ilolla vastaan! Työilmapiirissämme korostuu luottamus, vapaus ja rentous. Sinulle tämä näkyy vapautena vaikuttaa oman työsi lisäksi myös laajemmin tapoihimme tehdä asioita. Meillä tehdään töitä tosissaan, mutta ei totisena.
Miksi ALM Partnersille kannattaa hakea töihin?
Olemme velaton ja kannattava yritys, eli lyhyesti sanottuna luotettava työnantaja. Työnantajana olemme myös reilu ja joustava: emme diggaile ylimääräistä byrokratiaa. Meille asiakkaat ja työntekijät ovat aina ykkössijalla, koska molempia tarvitaan menestyksekkään liiketoimintamme jatkamiseen myös tulevaisuudessa. Meillä on helppoa viihtyä, ja jotain meistä työnantajana kertoo se, että osa muualle lähteneistä ALMilaista on halunnut palata pian takaisin.
Työsuhde-etuina tarjoamme sinulle kattavat työterveys- ja hammashuoltopalvelut, kulttuuri- ja liikuntaedut sekä laajan vakuutuspaketin, joka sisältää mm. sairaskulu- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Panostamme osaamisen kehittämiseen ja siksi tarjoammekin työntekijöillemme laajat koulutusmahdollisuudet, mm. Coursera-verkkokurssialustan. Meillä pääset takuulla oppimaan uutta liiketoiminnasta ja finanssimaailmasta. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä paikkariippumattomasti haluamastasi sijainnista, mutta Helsingin, Jyväskylän ja Oulun toimistomme ovat luonnollisesti käytettävissäsi.
Milloin työt alkavat?
Työt alkavat 10.2.2025 tai sopimuksen mukaan ja tehtävä on määräaikainen 31.8.2025 saakka. Trainee-jakson lähtöpalkka on 2 800 €/kk. Menestyksekkään trainee-jakson jälkeen tulemme tarjoamaan jatkosopimusta ja mahdollisuutta kehittyä huippuosaajaksi.
Saimmeko sinut kiinnostumaan? Hienoa, lähetä meille hakemuksesi!
Lähetä hakemuksesi viimeistään 6.1.2025. Hakemuksessasi toivomme, että avaat myös tietoteknisiä valmiuksiasi, kuten mahdollista tietokanta- sekä Excel-osaamistasi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Viranomaisraportointitiimin vetäjä Markus Pättiniemi numerosta 050 448 9620 tai [email protected].
Lue edellisten harjoittelijoiden kokemuksista: https://careers.almpartners.fi/fi/people/1802764-petra-leppanen
Key Skills
Ranked by relevance
ai
ha
pan
lan
isr
ui
nist
nas
c
eks
san
nat
excel
rust
tape
sql
lua
sas
eop
asr
ats
Related Jobs
3 roles aligned with this opportunity
View Job Details
Related
Risk Officer - Virtual Assets
2026-07-10
Full-time
Mid-Senior
United Arab Emirates
Financial Services
Other
View Job Details
Related
Operations Manager
2026-07-08
Full-time
Mid-Senior
Singapore
Financial Services
Other
View Job Details
Related
Python Full-Stack Developer with React & AI Experience
2026-07-10
Full-time
Mid-Senior
Canada
Financial Services
Sales
Login to Apply
- Posted
- Dec 14, 2024
- Type
- Full-time
- Level
- Internship
- Location
- Oulu
- Company
- ALM Partners
Industries
Financial Services
Categories